Aitoa elämää Pohjois-Pohjanmaalla

Mitä Pohjois-Pohjanmaa tarjoaa työelämään ja vapaa-aikaan? Muualta muuttaneet tai mutkan kautta palanneet omien alojensa ammattilaiset kertovat nyt elämästään ja arjestaan uusilla kotipaikkakunnillaan. Mitkä ovat heidän mielestään alueen parhaat puolet? Tutustu tarinoihin!

Unelmien työpaikka toi juuri sopivaan kaupunkiin

Antennisuunnittelijana Oulussa työskentelevä Nasrin Shoghibadr sai Nokialta unelmiensa työtarjouksen, johon oli helppo tarttua. Innostava työ, sydämelliset oululaiset ja upea luonto ovat vieneet naisen sydämen, joten ihan äkkiä hän ei ole haikailemassa uudesta kotikaupungistaan minnekään muualle.

Töissä koodia ja kotona kirjaa kirjoittava tuore moottoripyöräilijä

”Tiesin haluavani ohjelmoijaksi heti siitä hetkestä lähtien, kun olin ensimmäistä kertaa tekemisissä tietokoneen kanssa”, Samuel Ghinet muistelee. Suuri suunnitelma ei ole muuttunut matkan varrella, ja nykyään hän työskentelee The Qt Companylla Oulussa ohjelmoinnin parissa.

Luovat ratkaisut toimivat niin töissä kuin vapaa-ajallakin

Meri ja kunnon talvi. Ne olivat kaksi tärkeintä asiaa, joiden äärelle raumalainen Joni Saarinen halusi muuttaa lukion jälkeen. Merellisissä maisemissa hän oli viihtynyt koko ikänsä, ja kotikaupungin jatkuvasti mustemmiksi muuttuneet talvet saivat haaveilemaan vuosi vuodelta innokkaammin lumisemmista kulmista.

Kaivosinsinööri rakastui merikaupunki-Raaheen

”Raaheen on kaikenikäisten helppo asettua ja kotiutua”, sanoo kaivosinsinööri ja turvallisuusjohtaja Selvie Tandirerung. Miehensä kanssa maailmaa laajasti nähnyt Selvie nimeääkin Raahen elämänsä parhaaksi asuinpaikaksi. Hyvä työtilanne, luonto, ystävälliset ihmiset, monet aktiviteetit ja harrastusmahdollisuudet – siinä se!

Sydänhoitajan sydän sykkii luonnossa liikkumiselle

Oululainen Minna työskentelee sairaanhoitajana hyvinvointikeskuksessa. Päivät kuluvat vauhdikkaasti muun muassa akuuttivastaanotossa, puhelintyössä, oirearvioita tehdessä ja chat-kanavalle vastaillessa. Työpäivän jälkeen ulkoillessa Minnan vierellä viipottaa usein symppis lenkkikaveri ja uskollinen ystävä Mini.